Diodi

...

Teen comebackin. Jonka jälkeen unohdan kirjoittaa. Ei sen väliä, kunhan oon saanut joskus tehdä comebackin. Yksi suuri unelma toteutettu. Tällä(kään) kertaa en laita tänne kuvia mutta isken nyrkillä pääni muistivivun toimimaan, jotta muista niitä latailla.

Kesällä oli elämäni paras viikko, kun kävin Prometheus-leirin. Se on vähän niin kuin rippileiri, paitsi ettei se ole millään uskonnollisella (tai muullakaan) tavalla sitoutunut. Siellä nukuttiin muiden leiriläisten kanssa ja leirin tiimiläiset oli järkänneet kaikkea mahtavaa sähläiltävää.
Leirillä kaikki, pojat ja tytöt, nukkui samassa huoneessa. Saunavuorot oli molemmilla omat, mutta oli myös yhteinen. Leirin tiimi, eli ohjaajat ja apuohjaajat oli mahtavia. Halusin itsekin mennä apparikoulutukseen päästäkseni johonkin tiimiin, mutta en päässyt...
Se mistä haluan erikseen mainita leiristä, oli mahautuminen. Kaikki menivät lattialle makaamaan selälleen ja pää laitettiin jonkun toisen vatsalle ja jonkun toisen pää tuli omalle vatsalle. Ja joku luki iltasadun.
Siellä kanssa pohdiskeltiin elämäntarkoitusta, yliluonnollisia asioita ja juteltiin iltaisin ties mistä ja valvottiin myöhään. Tai melkein kaikki muut valvoi... Mulle iski aina väsymys. Uudet kaverit, mitä siellä sai, on myös aivan mahtavia ja tärkeitä.
Harmittaa että leiri kesti vain viikon... Tosi oli aika rankka viikko, meinasin kotimatkalla kuukahtaa autossa.

Koska aika ei riitä siihen, että istuisin tässä ja kertoisin paljon kaikesta, mitä on tapahtunut, keskityn nyt vain näihin lähiaikoihin. Sivuuttakaamme siis tuo pitkä tyhjä aukko tämän ja edellisen kirjoituksen välillä ja siirtykäämme seuraavaan asiaan.
Ysiluokka alkoi. Mikäpä siinä, muuta kuin että meinaan hukkua koulutyöhön, kun en ole koskaan aiemminkaan onnistunut motivoimaan itseäni ahkeraksi, vaan jätän kaiken viime tippaan.
Joulu oli ja meni. Sain nokkamukin :3

Ja nyt tähän päivään. Päivittelin hieman vanhaa tietoa pois blogista. Mietin myös, jaksaisinko innostua customoimaan blogia enemmän. Se varmaan jää miettimiseen... Toivon mukaan ei.
Jaaa... Roolipelitantereelta: Ihan niinkuin blogin kanssa, netissä rooliminen on jäänyt. Vain yhdellä hahmolla olen hieman enemmän saanut eloa aikaan. Uudemman puoleisella hahmollani, gnolli herralla nimeltä Threickough. Gnolleihin, siis noihin karvaisiin kahdella jalalla kulkeviin hyeenoihin olen kovin kiintynyt. Ainoa vika niissä on, että ne haisee. Ja vaikka se gnolli onkin, se ei silti ole minkään laista sukua D&D hahmolleni, gnolli Khalstuvirllastujiruistamalanseelle. Khalstuvirllastujiruistamalansee. Nimi joka pitää tarkastaa monta kertaa, onko sen kirjoittanut oikein. Kutsumanimenä siis toimii Kukiel.
Ei hetkonen. Onhan myös Seth noussut kuvioihin takaisin ihan äskettäin. Ihmissusi hahmoni Seth, susinimeltään Sequi. Siitä on tullut hieman vainoharhainen ja ylisuojeleva...

Musiikkia tänne olen pistänyt usein, nytkin pistän.  Kappale Motherland kuulostaa mukavalta omasta mielestä.

Tällä kertaa lopettelen tähän. Ensi kerralla kirjoitan vähän seikkaperäisemmin, nyt tuli vähän sellainen teksti, josta ei ole helppoa ottaa mitään selkoa. Omasta mielestäni ainakaan, kun sitä näin jälkeenpäin lueskelin.

Joonatan Livingston Seagull

   Luin tässä jokin aika sitten kirjan Lokki Joonatan. Erinomainen teos Richard Bachilta. Ilmeisesti muutkin ovat lukeneet sitä, koska Suomessa tämä lukemani kirja oli jo 37. painos. Teos kertoo lokista, jonka nimi on yllättäen Joonatan, Joonatan Livingston. Muiden lokkien mielestä heidän olemassaolonsa syy on se, että he voisivat syödä pysyäkseen hengissä niin pitkään kuin mahdollista. Joonatan haluaa kuitenkin lentää lentämisen ilosta, ei kalanpäiden tähden. Muut lokit eivät kuitenkaan pidä hänen ajatuksestaan, kuten seuraavasta sitaatista huomaa.

Lokki ei koskaan vastaa laumaneuvostolle, mutta Joonatan korotti äänensä. -Veljeni, puuttuuko minulta vastuuntuntoa? se huusi. -Kuka tuntee suurempaa vastuuta kuin lokki, joka löytää tarkoituksen ja seuraa sitä, joka asettaa elämälle korkeamman tavoitteen? Tuhat vuotta me olemme haalineet kalanpäitä, mutta nyt meillä on syytä olemassaoloomme: voimme oppia, saada selville, tulla vapaiksi! Antakaa minulle yksi ainoa tilaisuus, sallikaa minun näyttää teille, mistä olen päässyt perille...
Lauma olisi yhtä hyvin voinut olla kiveä.
-Veljeyden siteen ovat katkenneet, lokit messusivat yhteen ääneen ja yksimielisesti ne sulkivat juhlavasti korvansa sekä kääntyivät selin Joonataniin.

    Lokki Joonatania ei haittaa olla erilainen. Sitä ei haittaa tulla karkoitetuksi. Se olisi halunnut jakaa lentämisen taidon muidenkin kanssa, mutta muiden lyhytnäköisyyden takia se joutuu lentämään yksin. Bach kuvaa erinomaisesti hahmojensa tunteita. Lokkiyhdyskunnan jäsenten tarvetta olla samanlainen toisen kanssa, tulla hyväksytyksi ja pidetyksi. Rohkeimmat yksilöt uskaltavat kuitenkin ottaa ilmaa siipiensä alle ja tulla onnellisiksi.

   Lokit eivät kuole eivätkä joudu taivaaseen. He siirtyvät eteenpäin. Mutta vain he, jotka ovat aloittaneet oppimisen. Joonatanillekin käy näin. Hän löytää uuden laumansa ja ystävänsä ja jatkaa oppimista. Teoksesta käy selkeästi ilmi lokin suunnaton halu oppia ja oppia vielä enemmän. Vaikka hän lannistuu silloin tällöin, hän kokoaa sulkansa aina uudelleen ja jatkaa opinjanonsa tyydyttämistä. Hän kuitenkin haluaa yhä jakaa oppimansa asiat vanhan laumansa kanssa. Uusien ystävien ikävä on kuitenkin luonnollista.

-Mutta häpeä toki, Sully! sanoi Joonatan moittivasti. -Äläkä hupsuttele! Mitä me yritämme harjoitella joka päivä? Jos meidän ystävyytemme riippuu sellaisista seikoista kuin paikka ja aika, me hävitämme keskinäisen veljeytemme samalla hetkellä, jolloin lopullisesti pääsemme paikan ja ajan herroiksi. Mutta kun voitamme paikan, kaikki on täällä. Ja kukistettuamme ajan kaikki on nyt. Ja mikäli ympärillämme on täällä ja nyt, voimme kai silloin tällöin tavata toisiamme. Vai mitä sinä arvelet?

    Joonatan on sisäistänyt oppimiaan asioita, eikä hän välitä laisinkaan entisestä karkoituksestaan, vaan kokoaa oppilaita näyttääkseen vanhalle laumalleen, mitä taitava lentäjä taitaa. Yhdyskuntalaiset ovat täysin toisistaan riippuvaisia, vaan mitäpä rääkyvät kalanpäiden nakertajat tekisivät suuren ajattelijan aivoilla. Bachin taitavan kynän kärjestä on kuitenkin muototunut jokaiselle laumasta karkoitetulle omia luonteenpiirteitä.
Joonataninkin tulee aika vihdoin lähteä, siirtyä ajan ja paikan korkeammalle tasolle, mutta hänen sanomansa on kuitenkin jäänyt muille lokeille mieleen.

Eikö mitään rajoja,  Joonatan? se ajatteli. Hyvä on sitten, siinä tapauksessa se aika ei ole kaukana, jolloin minä ilmestyn ohuesta ilmasta sinun rannallesi ja näytän sinulle lentämisestä seikan tai pari!
Ja vaikka lokki Fletcher yritti katsella oppilaitaan oikein ankarasti, se äkkiä näki ne hetken ajan sellaisina kuin ne todella olivat, eikä se ainoastaan pitänyt näkemästään, vaan rakasti sitä. Eikö mitään rajoja, Joonatan? se ajatteli hymyillen. Sen kilvoittelu kohti oppimista oli alkanut.

    Tarina on viihdyttävä ja pistää miettimään. Sen jaksaa lukea pariin kertaan uudelleenkin. Täytyy kuitenkin silloin tällöin malttaa pysähtyä ajattelemaan juuri lukemaansa tekstiä, jotta teoksen punaisesta langasta saisi oikein hyvän otteen. Siis, aloittakaamme vaakalennosta.

Unohtaminen on eeppistä

   En tiedä miten kukaan voi hylätä bloginsa näin pitkäksi aikaa. Kuitenkaan mitään ei ole ehtinyt tapahtua, paitsi että blogger on erittäin epäreilu. Juuri pari minuuttia sitten kirjotin aika pitkänkin tekstin, mutta sitten blogger meni poistamaan sen kun tarkistin oikeinkirjotuksia ynnä muuta. Ajattelin jo muutenkin lopetella tältä illalta, mutta blogger on näköjään eri mieltä...

   Mitään ei siis ole ehtinyt tapahtua, kovin paljoa ainakaan, mistä jaksaisin ilmoitella. Siis kovin paljoa, jonkinverranhan aina tapahtuu asioita. Roolipelipuolella kääpiöhahmoni Lordi Idrol menetti kosmiset temppeliritari voimansa kun teki sopimuksen demonin kanssa, eikä lyönytkään sitä kirveellä kahtia, niinkuin olisi tietysi kuulunut tehdä. Se passitettiin sitten takaisin paladinkouluun opiskelemaan. Olisinhan voinut saada ne voimat takaisin, mutta päätin tehdä kokonaan uuden hahmon. Siitä tuli gnolli, eli siis semmonen kosmisista kosmisin, joka on puoliksi ihminen ja puoliksi hyeena. Tein siitä barbaarin ja nimeksi sille tuli Khalstuvirllastujiruistamalansee, eli tutummin Kukiel. Kukiel siksi, koska varmaan huomasitte sen olevan huomattavasti helpompi lausua ja kirjoittaa tai ylipäänsä muistaa.

   On ruennut ottamaan päähän, kun jotkut aliarvioi pelimusiikkeja. Ne on ihan oikeesti hyviä, joten päätin poimia tähän esimerkin, yllätys yllätys, Zeldasta. Gerudo Valley on kappaleen nimi. Toivottavasti ne jotkut, jotka pitää pelimusiikkien kuuntelua erittäin laimeena ns. tavallisten biisien sijasta, muuttaisi edes vähän mieltään.

Toinen kappale, joka nyt ei liity millään tavalle pelimusiikkeihin, mutta minkä pistän tänne, on yllättäen löytynyt just äsken. Meinasin heittää tietokoneen näytön päin seinää, kun blogger poisti sen kirjoittamani pitkän jutun ja pistin YouTuben hakuun hakusanat realxin music, ihan vain jotta rauhoittuisin.

Erittäin rentouttava kappale siis, rauhoituin ihan hetkessä, vaikka yleensä kihisen yksinäni kiukusta vaikka kuinka pitkään. Tungin myös suun täyteen salmiakkia, mitä oli sopivasti vieressä :'DD

   Harvoin piirrän yhtä piirrosta kovin pitkään, tällä kertaa yhden piirroksen piirtämiseen meni kuitenkin lähemmäs 20 tuntia. Saattoi mennä enemmänkin, en tarkasti laskenut. Erittäin kiintyneeksi tulin tuohon kyseiseen kuvaan. Piirtelin sen ensiksi lyijykynnä, minkä jälkeen skannasin koneelle, vahvistin linet, väritin, vahvistin linet uudelleen ja pistin taustan.

Kuten siis jo sanoin, mulla on jokin vahva kosminen yhteys tähän kuvaan, joten ethän kopioisi sitä :) Tähän siis meni oikeasti ihan rutosti aikaa ja pidän siitä. Tiedän että tuon hiippalakin kärki hipoo kuvan yläreunaa, mutta en jaksanut enää leikata kuvaa alareunasta tai vaihtoehtoisesti lisätä tilaa yläreunaan saadakseni kuvasta symmetrisen. Näin se kelpaa, mulle ainakin :)
Seuraava piirrokseni tulee luultavimmin olemaan mantikori. Mantikor on eeppisin tietämäni taruolento. Se on leijona, jolla on piikikäs häntä ja rumat ihmiskasvot. En tiedä mikä mua mantikoreissa kiehtoo, mutta kiehtoopa vain. Muuten, tuo oikealla oleva kuva löytyy sitten myös DeviantArtista, siellä mitä luultavimmin parempilaatuisena, minun piirtämänäni tietysti, että älkäähän ihmetelkö (:

    Tällä kertaa lopetan tähän. Koitan olla hylkäämättä tätä blogia näin pitkäksi aikaa uudelleen, mutta eihän sitä koskaan tietä, jos vaikka koulutyöt, joita harvemmin kovin antaumuksella teen, tunkevatkin mystisesti blogin ylläpitämisen esteeksi... Untill next time, take it easy!