Luin tässä jokin aika sitten kirjan Lokki Joonatan. Erinomainen teos Richard Bachilta. Ilmeisesti muutkin ovat lukeneet sitä, koska Suomessa tämä lukemani kirja oli jo 37. painos. Teos kertoo lokista, jonka nimi on yllättäen Joonatan, Joonatan Livingston. Muiden lokkien mielestä heidän olemassaolonsa syy on se, että he voisivat syödä pysyäkseen hengissä niin pitkään kuin mahdollista. Joonatan haluaa kuitenkin lentää lentämisen ilosta, ei kalanpäiden tähden. Muut lokit eivät kuitenkaan pidä hänen ajatuksestaan, kuten seuraavasta sitaatista huomaa.
Lokki
ei koskaan vastaa laumaneuvostolle, mutta Joonatan korotti äänensä.
-Veljeni, puuttuuko minulta vastuuntuntoa? se huusi. -Kuka tuntee
suurempaa vastuuta kuin lokki, joka löytää tarkoituksen ja seuraa sitä,
joka asettaa elämälle korkeamman tavoitteen? Tuhat vuotta me olemme
haalineet kalanpäitä, mutta nyt meillä on syytä olemassaoloomme: voimme
oppia, saada selville, tulla vapaiksi! Antakaa minulle yksi ainoa
tilaisuus, sallikaa minun näyttää teille, mistä olen päässyt perille...
Lauma olisi yhtä hyvin voinut olla kiveä.
-Veljeyden siteen ovat katkenneet, lokit messusivat yhteen ääneen ja yksimielisesti ne sulkivat juhlavasti korvansa sekä kääntyivät selin Joonataniin.
Lokki Joonatania ei haittaa olla erilainen. Sitä ei haittaa tulla karkoitetuksi. Se olisi halunnut jakaa lentämisen taidon muidenkin kanssa, mutta muiden lyhytnäköisyyden takia se joutuu lentämään yksin. Bach kuvaa erinomaisesti hahmojensa tunteita. Lokkiyhdyskunnan jäsenten tarvetta olla samanlainen toisen kanssa, tulla hyväksytyksi ja pidetyksi. Rohkeimmat yksilöt uskaltavat kuitenkin ottaa ilmaa siipiensä alle ja tulla onnellisiksi.
Lokit eivät kuole eivätkä joudu taivaaseen. He siirtyvät eteenpäin. Mutta vain he, jotka ovat aloittaneet oppimisen. Joonatanillekin käy näin. Hän löytää uuden laumansa ja ystävänsä ja jatkaa oppimista. Teoksesta käy selkeästi ilmi lokin suunnaton halu oppia ja oppia vielä enemmän. Vaikka hän lannistuu silloin tällöin, hän kokoaa sulkansa aina uudelleen ja jatkaa opinjanonsa tyydyttämistä. Hän kuitenkin haluaa yhä jakaa oppimansa asiat vanhan laumansa kanssa. Uusien ystävien ikävä on kuitenkin luonnollista.
-Mutta häpeä toki, Sully! sanoi Joonatan moittivasti. -Äläkä hupsuttele! Mitä me yritämme harjoitella joka päivä? Jos meidän ystävyytemme riippuu sellaisista seikoista kuin paikka ja aika, me hävitämme keskinäisen veljeytemme samalla hetkellä, jolloin lopullisesti pääsemme paikan ja ajan herroiksi. Mutta kun voitamme paikan, kaikki on täällä.
Ja kukistettuamme ajan kaikki on nyt. Ja mikäli ympärillämme on täällä
ja nyt, voimme kai silloin tällöin tavata toisiamme. Vai mitä sinä
arvelet?
Joonatan on sisäistänyt oppimiaan asioita, eikä hän välitä laisinkaan entisestä karkoituksestaan, vaan kokoaa oppilaita näyttääkseen vanhalle laumalleen, mitä taitava lentäjä taitaa. Yhdyskuntalaiset ovat täysin toisistaan riippuvaisia, vaan mitäpä rääkyvät kalanpäiden nakertajat tekisivät suuren ajattelijan aivoilla. Bachin taitavan kynän kärjestä on kuitenkin muototunut jokaiselle laumasta karkoitetulle omia luonteenpiirteitä.
Joonataninkin tulee aika vihdoin lähteä, siirtyä ajan ja paikan korkeammalle tasolle, mutta hänen sanomansa on kuitenkin jäänyt muille lokeille mieleen.
Eikö mitään rajoja, Joonatan? se ajatteli. Hyvä on sitten, siinä tapauksessa se aika ei ole kaukana, jolloin minä ilmestyn ohuesta ilmasta sinun rannallesi ja näytän sinulle lentämisestä seikan tai pari!
Ja vaikka lokki Fletcher yritti katsella oppilaitaan oikein ankarasti, se äkkiä näki ne hetken ajan sellaisina kuin ne todella olivat, eikä se ainoastaan pitänyt näkemästään, vaan rakasti sitä. Eikö mitään rajoja, Joonatan? se ajatteli hymyillen. Sen kilvoittelu kohti oppimista oli alkanut.
Tarina on viihdyttävä ja pistää miettimään. Sen jaksaa lukea pariin kertaan uudelleenkin. Täytyy kuitenkin silloin tällöin malttaa pysähtyä ajattelemaan juuri lukemaansa tekstiä, jotta teoksen punaisesta langasta saisi oikein hyvän otteen. Siis, aloittakaamme vaakalennosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti